Viimeinen Australia-viikonloppu lähestyy

Maanantaina lennämme Uuteen-Seelantiin ja sitten on tämä australiapätkä eletty minun osalta. Vähän jo tuntuu haikealta, vaikka en minä tänne millään haluaisi lopullisesti jäädä asumaan.

Niin hassulta kuin se tuntuukin, niin olen ystävystynyt ja tutustunut täällä moniin tosi mukaviin ihmisiin. Onpa joitakin "rutiinejakin" saatu luotua, kuten maanantai-illan Trivia. Näiden triviasta tuttujen ihmisten kanssa olimme eilen saunomassa. Ketju menee näin: Sepon työkaveri Paxy on naimisissa Mariannen kanssa, jonka vanhemmat muuttivat tänne jo ennen lastensa syntymää. Ainakin Marianne on syntynyt täällä. Hänellä on neljä siskoa ja kaksi veljeä, joista yhtä veljeä lukuunottamatta kaikki asuvat täällä Australiassa. Yksi veli pitää Töölön sikarikauppaa...
Mariannen vanhemmat olivat aloittaneet aikoinaan tavan kutsua kaikki lapset perheineen saunomaan heille yhtenä iltana viikossa. Tätä perinnettä on sittemmin jatkanut Mariannen sisko miehineen. Mieskin on Suomesta tänne muuttanut ja myös miehen vanhemmat asuvat täällä nykyään. Siispä joka torstai-ilta he kokoontuvat Marianne siskon luo saunomaan ja syömään, juhlimaan synttäreitä ym juhlan aiheita. Ja välillä sinne pääsee myös kavereita, kuten me eilen.

Perheestä oli eilen saunaillassa Mariannen vanhemmat, kolme siskoa ja yksi veli, talon omistajien tytär lapsineen ja tietenkin kotona asuvat lapset, yhdellä pojista (en tiedä kenen lapsi  hän oli) oli 25-vuotissyntymäpäivä eilen. Pari muutakin nuorta sai lahjan, koska heilläkin on tässä lahiaikoina synttärit. Jokaisella taisi olla oma koira tai kaksi, Jack Russeleita enimmäkseen, yksi pentukoira, joka näytti Airedalen terrieriltä, mutta pienempi versio, en enää muista rotua... Stellan näköinen koira oli uros, Nipa ja Stella-niminen koira muistutti enempi Nappia. :)

Tämä on Stella.

 Ja tässä Nipa emäntänsä sylissä. Hän muistutti hyvin paljon Burtsoffin Satua olemukseltaan ja eleiltään sekä ilmeiltään.

Terassi oli todella tilava, taustalla Marianne tyttärensä Eleanooran kanssa. Saunapuhdas punaposki...

Sauna oli rakennettu takapihalle ja muistutti ulkoapäin vaatimatonta mökkisaunaa. Löylyä riitti ja suihkukin oli, sekä uima-allas. Varsin ylellistä minusta. Talossa oli iso terassi ja siellä kaikki mahtuivat syömään sulassa sovussa, osa porukasta saunoi ja ui altaassa, kun osa porukasta istui terassilla nautiskelemassa ruoasta ja illan ihanasta viileydestä hiostavan kuuman päivän jälkeen. Taustalla jyrisi ja salamoi, vähän taisi sataakin jossain välissä. Vaikuttavaa.

Ruoaksi saatiin kotitekoista pizzaa. Jokainen oli tuonut oman makunsa mukaisia täytteitä ja niitä pizzoja tuli uunista sopivin väliajoin paljon ja erilaisia, jokainen siivutettu pieniksi annospaloiksi. joku heistä oli paistanut joulutorttujakin, ja mutakakkua ja mulperipiirakkaa, joka maistui karhunvatulta.

Minusta oli hauskaa kuunnella heidän puhettaan, Osa puhui melkein vain englantia, mutta välillä he puhuivat vanhemmilleen ja isovanhemmilleen sanan tai kaksi suomea, jonkin lauseen suomeksi ja sitten taas englantia. Neljäs sukupolvi (3-6 vuotiaat tyttö ja poika) puhuivat vain englantia, mutta isomummo ja -pappa olivat mummo ja pappa, omia isovanhempia he kutsuivat etunimistä väännetyillä lempinimillä.

Hetken aikaa talon isännän kanssa keskusteltuaan Sepolla ja isäntä-Pertillä löytyi yhteisiä tuttuja Suomesta. On varsin hauskaa, että maailma on niin pieni!

poinsiana ja plumeria

Tämä punaisena kukkiva puu on nimeltään poinsiana  tai tarkemmin royal poinciana [Caesalpinia pulcherrima] 

 
 Tämä on temppelipuu, näitä on monenvärisiä. Ovat oleanterien sukua.

Täysikuu viikko sitten.

kiitollisuus

Tämän päivän pohdintana on kiitollisuus. Olen miettinyt varsin syvällisiä tämän aamun jälkeen, kun tässä pari viikkoa majaillut hollantilaispariskunta muutti vuokraamaansa omakotitaloon. Eilisen päivää he siivosivat taloansa ja mies vei täältä ruokatavaroita ynnä muuta pitkin päivää. He tulivat kitenkin vielä tähän yöksi - ja syykin selvisi aamulla. Talo, jonka he vuokrasivat oli ulkoa päin mukavan näköinen, mutta siellä olikin valtavasti torakoita ja ilmeisen siivoton kämppä, kun koko päivän siivosivat tyhjää asuntoa. Täällä torakat on sellasia viisisenttisiä, ainakin.

Menin tuonne alas heidän seurakseen aamulla ja rouva sitten lopulta purskahti itkuun kertoen koko tarinan. He ovat täällä, koska heidän täällä asuva poikansa on kuolemaisillaan. Aussivaimo ja kolme lasta, josta nuorin on miehen oma, vanhemmat naisen entisiä.
He tulivat tänne ollakseen pojan luona viimeiset ajat, mies lähte kotii aiemmin, mutta nainen jää tänne loppuun asti. Monta asiaa on mennyt huonosti: molemmat saivat valtavan yskän heti tultuaan, ovat vieläkin vähän kipeitä, talo oli pettymys, pojasta on iso huoli.

Siksi olen miettinyt, että minulla on kaikki asiat todella hyvin, mutta en ehkä muista olla kiitollinen näistä hyvistä asioista. Hurjan helposti tulee naristua, että lämpötila on asteen pari liian kuuma tai kylmä, vaatteet ei istu ja vesi maistuu kloorilta. Ja mitä näitä nyt onkaan!

Nyt lähden kuntosalille! Kiitollisena, että olen terve ja mulla on kaikki asiat muutenkin hyvin.

Kesän toinen päivä

Eilen alkoi virallinen kesä tällä puolen palloa, samalla alkoi minun "kesäloma".
Iloinen uutinen tähän päivitykseen on, että sain kurssini suoritettua ihan aikataulussa ja menestyksekkäästi.
Tänään hain todistuksen henkilökohtaisesti opinahjostani, ja jäin samalla kuuntelemaan paria näytetuntia; ihan vaan mielenkiinnosta. Olikin oikein mukavaa istua siellä ilman paineita. Näytin jokaiselle luokassa istujalle todistustani, koska ajattelin sen olevan hyvä kimmoke tehdä lujasti töitä oman samanlaisen saamiseksi.

Hassua, miten minä olenkin sellainen tyyppi, joka kiintyy kaikkiin ihmisiin, joiden kanssa viettää pari päivää pidemmän ajan. Tuntuu niin vaikealta ja haikealta olla menemättä opiskelemaan enää.

Facebookissa on Ngocin (lausutaan Nokin) ottama kuva minusta ja todistuksesta. Tähän laitan pelkän todistuksen. Ristiriitaista, mutta täytyy sanoa, että tuntuu mukavalta. Ihan kuin olisin saavuttanut jotain suurempaakin. Ristiriitaista siksi, että en luultavasti tapaa enää ketään opiskelutovereistani, vaikka vaihdoimmekin yhteystietoja - ja siksi että nyt tuntuu niin ikävältä jättää heidät ja samalla mukavalta, kun itse on saanut opinnot valmiiksi.

Eilen istuin kotona ja kirjoitin joulukortteja. Australiassa tykätään laittaa kaikki asiat monenkertaiseen pakkaukseen. Kuten nämäkin kortit. Muovipakkaus, jossa muoviin pakatut kortit, niin turhaa.

Täällä sataa parhaillaan vettä ja on todella harmaata.
Istuin bussissa matkalla kotiin ja katselin ulos bussin ikkunasta, maisema näytti niin kotoisen kylmältä ja harmaalta. Ajattelin, että onpa kylmä (busseissa on todella tehokas ilmastointi), mutta kun astuin bussista ulos, vastaani tulvahti kuuma ilma, varmaan 10 astetta bussin lämpötilaa enempi. En ole vieläkään tottunut siihen, on vaan niin kummallista.
Sama ilmiö toistuu joka kerta, kun tulet ulos tavarataloista tai elokuvateatterista: ulkona kuuma, sisällä viileää.

Käytiin sunnuntaina elokuvissa jo toistamiseen, ja ihmettelimme yhä edelleen paikallisten tapaa käydä elokuvissa:salista voi poistua kesken kaiken hakemaan lisää olutta, viiniä tai mitä hyvänsä tiskin takana myytävää tuotetta.
Elokuvaliputkin ostetaan baaritiskiltä samalla kun tilataan juomat ja popkornit. Ja täällä vaikuttaa olevan erilaisia kampanjoita, sillä molemmilla kerroilla on ollut tarjous "2 lasia kuohuvaa ja suuren suuri pahvikulho popkorneja", $20.

Menimme elokuviin "hyvän sään aikaan", mutta ulos tullessamme Brisbanen ylle oli tullut valtava ukkoskuuri. Vettä tuli taivaan täydeltä ja salamat välähtelivät tiuhaan tahtiin jyrähdysten saattelemana. Meillä oli mukana vain pieni käsilaukkuversio sateenvarjosta, joten pyrähdimme elokuvateatterin vieressä olevaan grilli-/hampurilaisbaariin. Pääsimme sinne kastumatta. Seinälle oli maalattu "jo vuodesta 1886", ja voinpa sanoa, että hampurilaiseni oli tosi maittava, pihvi oli ihan oikeasta lihasta tehty ja salaatit tuoreita ja rapeita.  - Sadekin oli lakannut, kun olimme saaneet syötyä. Kotimatkalla junassa ja sitten vielä bussissa ihailimme nopeasti hämärtyvää iltaa ja taivaanrannalla menevää ukkosrintamaa, mikä valoshow!

joulun odotusta palmujen katveessa

Kovasti täälläkin joulua laitellaan. Kaupat aloittivat joulukrääsän myynnin jo lokakuussa. Muutama viikko sitten Brisbanen kauppakatu Queen Street sai ensimmäiset jouluhahmonsa. Tässä yksi hahmoista tältä aamulta puoli yhdeksän maissa.

 Kuusikin on jo tuotu torille, sillä täällä on ensi perjantaina joulun avajaiset.

Tänään oli Amirah'n (huiviin pukeutunut) viimeinen tunti ja me halusimme yhteiskuvan, jossa myös opettaja (taaimmainen oven suussa) on mukana.
Tiara (letti oikealla olkapäällä) lähtee Brasiliaan lauantaiaamuna. Minulla on viimeinen tunti maanantaina ja Ngocilla (seisoo opettajan edessä) keskiviikkona. Eipä jäljelle sitten jääkään kuin korealaiset May ja Hayeon sekä John ja kuvasta puuttuva Josh.

Otin tänään kuvia myös kadun varrelta kauppareissulla. Jotkut asukkaat ovat aloittaneet kilpakoristelun. Tämän talon ympärillä oli vieri vieressä jouluvaloja ja jouluaiheisia kuvioita.

Kadun toisella puolella tyydyttiin pelkistetympään tyyliin. Pitäisi varmaan käydä pimeällä katsomassa, kumpi piha loistaa enempi.

Ja sitten vielä muutamat kukkakuvat. Tämä on iso puu täynnä näitä.

 Tämä on köynnöskasvi. Kukat ovat minun kämmentä suuremmat.

 Tämäkin on punainen puu kukassa, lehdet tulee, kun kukat kuihtuu. Monilla näistä kukinta jo ohi.

Nämä kukat ? /marjat muistuttaa pihlajanmarjoja, mutta väri on jotain ihan muuta.

 Tämä saniainen on varmaan kolme metriä korkea. Löytyy Beryl Robertsin puistosta tässä lähellä.

Opiskelun viimeinen viikko menossa

Nyt on tiistaiaamu ja minun olisi tarkoitus tänään saada toiseksi viimeinen arvioitava tehtävämonistenivaska valmiiksi. siinä on ollutkin tekemistä! Kymmenen laajaa tehtävää, joista olen saanut valmiiksi vasta puolet. Loput tehtävistä ovat  tosin sellaisia, joissa on pyydetty ensin keskustelemaan parin kanssa tai laatimaan parin kanssa jotakin, joka sitten työstetään valmiiksi itsenäisesti. Nämä tehtävät olisi saatava valmiiksi tänään.

Eilen sain viimeisen arvioitavan tehtävän opettajalta. Siinä pitää laatia opintojakso (syllabus) tavoitteineen ja kohderyhmineen, ja suunnitella sisältö viikkotasolla. Sen kimppuun käyn vasta kun olen saanut viimeisen näytetuntini suunniteltua. Tämä näytetunti on tarkoitus pitää ensi maanantaina.
Onneksi tuota opiiskeluaikaa voi venyttää sen kahdeksan viikon päälle.
Jos nyt vähän kritisoin tätä opinahjoni systeemiä, niin ehkä heidän ei kannattaisi ottaa sisään uusia opiskelijoita joka toinen viikko. Systeemistä tulee todella sekava tällä tavalla - ja sitten heillä on vielä verkko-opiskelijat, jotka tulevat pitämään näytetuntinsa "meidän ajalla",  ts. täyspäiväiset opiskelijat joutuvat venymään omista näytetunneistaan ja venyttämään omia opintojaan, kun varsinainen opetusaika menee "muiden" näytetuntien pitämiseen.
Meidän ryhmässä on kaksi miesopiskelijaa, jotka tulivat ryhmään muutama viikko sitten. Heidän kahdeksanviikkoisensa loppuisi jouluviikolla, mutta he joutuvat nyt kirimään meitä kiinni vauhdilla, sillä ryhmämme pienenee joka toinen viikko sitämukaa kun saamme tehtävämme tehtyä. Parilla viimeisellä viikolla he ovat kaksistaan jäljellä. Kenelle he sitten pitävät näytetuntinsa? Kumpikaan heistä ei ole koskaan opettanut kenellekään mitään.

Mielestäni meille annettu materiaali  (265 sivua + opettajan tunnilla jakamat lisämateriaalit) on valtavan laaja kahdeksan viikon kurssia varten; varsinkin sellaiselle henkilölle, jolle kaikki on uutta,  jolla ei ole mitään aiempaa kokemusta opettamisesta tai opettamisen teorioista ja pedagogioista. Tämän havainnon tein, kun seurasin korealaistytön ihka ensimmäistä miniopetustuntia. Opettaminen ei todellakaan ole helppoa aloittelijalle. Siinä tuli henkinen hiki tämän tytön puolesta, teki mieli mennä auttamaan ja neuvomaan, mutta sen sai tehdä vasta palautekeskustelussa. Hänen toinen tuntinsa oli jo huomattavasti parempi! Opettajamme Carmelina antaa hyviä neuvoja ja palaute on hellän tehokasta! Hän ei lyttää ketään, vaan tuo epäkohdat esille ja antaa vinkkejä, miten epäkohdista selvitään paremmin seuraavalla kerralla. Siinäpä meille jokaiselle palautteen antajalle hyvä malli!

Onneksi elämä on muutakin kuin työtä ja opiskelua. Meillä on vapaa-ajalla ollut paljon ohjelmaa sekä viikolla että viikonloppuisin. Opiskelutoverini John (aussi-englantilainen) sanoikin eilen, että meillä on joka viikonloppu enemmän toimintaa kuin hänellä koko vuoden aikana. Täällä ihmisillä on tapana kysellä, miten viikonloppu meni.
Maanatai-iltaisin olemme käyneet Sepon työkaverin Jaken kanssa triviassa Sherwoodin veteraanikerholla. Siitä kerroin ensimmäisen vierailumme jälkeen tarkemmin. Yleensä meidän ryhmä voittaa joko ekan tai vähintään kolmannen palkinnon. Joka kerta on jotain voitettu! Eilen olimme voittajia ja saimme valita palkinnon ekana: 12 kpl viinilasipaketti, joka jaettiin osallistujien kesken.

Kuntosalilla käymme joka viikko ma-ke-pe iltapäivällä tai ainakin muutamana noista päivistä, jos emme kolmea kertaa/vko. Onpa joskus käyty myös viikonloppuna, sinne kun pääsee 24/7 omalla avaimella.

Perjantai-iltana käytiin eka kertaa teatterissa. Kyseessä oli musikaali Avenue Q. Se oli nuorten teatteria, jossa pääosissa olivat nuket tyyliin Sesame Street, jos olette nähneet, tai vähän niinkuin Muppet show oli "männä vuosina". Välillä oli hankala päättää, seuraako ihmistä sen nuken vieressä laulamassa ja liikuttamassa nukkea, vaiko sen nuken naamaa ja käsiä. Teema oli hyvä ja ajankohtainenkin: Ennakkoluulot ja itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on.

Lauantaina kävimme koko päivän retkellä jo tutuksi käyneellä North Stradbroken saarella. Sää oli mitä parhain ja merivesi lämmintä. Kierrettiin taasen se sama näköalapolku kuten aiemmillakin kerroilla. Tällä kertaa nähtiin kenguruja, pieni ruskea hai (1,5 -2 m), mantarauskuja ja delfiinejä sekä tietysti kilpikonnia. Kävelyretken jälkeen käytiin meressä uimassa. Sepolla oli oma snorkkeli mukana ja hän viihtyi vedessä hieman kauemmin kuin minä, joka vaan otin vastaan valtavia aaltoja ja uin niiden mukana kohti rantaa. Sitä ei meitsi kovin kauan jaksa...
Joka kerta on myös syöty fish n'chipsit. Nam! Hyvää!

Sunnuntaina oli pilvinen päivä ja siksikin tosi otollinen sisätiloissa oleskeluun. Menimme siis Brisbanen keskustaan ja siellä Taidemuseoon. Taidemuseon kahvilassa sain parhaimman makuista kahvia pitkään aikaan. Täällä juodaan murukahvia enimmäkseen. Meilläkään ei ole muuta täällä asunnolla kuin murukahvia. Tosi harvassa paikassa kotejakaan on kahvinkeitintä. Niillä taitaa olla niitä espresso- ym keittimiä, joita Suomenkin TV:ssä mainostetaan.
Mutta Taidemuseon kokoelmat olivat varsin vaatimattomia moneen Euroopan kaupungin taidetarjontaan verrattuna.

Tämä on Taidemuseon edestä otettu kuva cityyn päin. Mietipä, jos meidänkin pajut kukkisivat näin.

Sama paikka. Tässä istumme penkillä syömässä banaania. Ihan kivat näkymät kaupungille päin, Brisbane-joki välissä.

Aboriginaalien lippu (taustalla oleva musta-kelta-punainen) on myös Autralian virallinen lippu sen meidän tunteman sinisen tähtilipun lisäksi.

pilvee pukkaa

Tiistai ja ns. vapaapäivä. Olen aamupäivän miettinyt seuraavan näytetunnin aihetta ja kielioppiteemaa. Ja totuuden nimessä, olen myös kirjaillut ristipistoja, koska en oikein etene tuon suunnittelun kanssa. Miten voikin olla niin hankalaa yrittää tehdä tuntisuunnitelmaa yksityiskohtaisesti! Siis sillai, että on miettinyt, kuinka monta minuuttia tunnista mihinkin osioon menee. Ja mitä meinaan missäkin kohdassa sanoa. Huoh! Senhän tietää sitten, kun tilanne on päällä.

Eilen olin koulussa ja pidin yhden näytetunnin. Olin tehnyt tuntisuunnitelman minuutteineen ja vähän omia vuorosanoja - eihän ne lauseet menneet lähellekään silleen, niinkuin olin suunnitelmaan kirjoittanut. Ja aika-arviotkin meni vähän miten sattuu - tunti oli kuitenkin oikean mittainen ja kaikki tuli tehtyä. :)
Nyt on enää kaksi näytetuntia jäljellä, kahtena tulevana maanantaina.

Niin että minkälaisen tunninko pidin?
Meille tulee tänne ilmaisjakelu "Brisbane today", edellisessä numerossa oli imoitus viime perjantain kierrätystapahtumasta kuningas Yrjön torilla. Siinä kerrottiin myös, että nyt vietetään kierrätysviikkoa. Brisbane on saanut "Australian kestävin kaupunki" -palkinnon jo parina vuonna peräkkäin. Mitenkähän Australian muissa kaupungeissa kierrätys ja jätehuolto toimii?

Muistatte varmaan alkuajoilta, kun kauhistelin tämän kylän kierrätysmentaliteettiä ja jätteidenkäsittelytapaa. Melko hupaisaa!

Ilmoituksessa oli myös nettiosoite, jonne eksyin ja löysin sieltä lehdistötiedotteen. Ja silloin oli mulla valmis tuntisuunnitelma! Teoriaa, miten hyvä ilmoitus ja lehdistötiedote kirjoitetaan, kierrätyssanastoa ja harjoittelua ilmoitusten ja lehdistötiedotteen kirjoittamisessa. Puhumista, lukemista, kirjoittamista; pareittain, yksin ja pienryhmissä. Voilá!
Opettajan mielestä tunti oli hyvä esimerkki autenttisen materiaalin käytöstä ja tekstipohjaisesta harjoittelusta (text-based practice). Vähän oli opettajajohtoista välillä, mutta hyvä esimerkki siitäkin tavasta...

Näin pitkällä ollaan joululiinan kirjonnassa.

Aussit on vieläkin englantilaisten kanssa samoilla linjoilla näiden vesi- ja viemärijuttujen kanssa!
Vesi sentään tulee jo yhdestä hanasta kahden sijaan. ;)

Minusta on tosi hankalaa käydä suihkussa, kun suihkua ei voi ottaa käteen. Tuota hanikkaa voi kuitenkin vähän säädellä ylös ja alas, sisemmä ja ulommaksi. Kylmälle ja kuumalle on kummallekin oma vipunsa. Saa olla tosi tarkkana säätäessä, ettei vesi ole liian kylmää tai kuumaa!

Uutisissa sanottiin aamulla, että tänne on tulossa keväthelle. Saa nähdä, mitä se käytännössä tarkoittaa.

Marraskuuta mennään jo pitkällä

Maanantai ja koulupäivä takana.
Tänään pidin oman minioppituntini: se tarkoittaa 45-60 minuutin mittaista oppituntia aiheesta englanti. Kohderyhmän ja osaamisen tason voi itse määritellä tuntia suunnitellessaan.
Minä ajattelin pistää vähän haastetta kehiin ja päätin pitää englannin oppitunnin monikulttuuriselle ryhmälle, joka ei osaa juuri ollenkaan englantia. Tämä oli heidän ensimmäinen englannin tuntinsa.

Olihan se varsin hankalaa saada luokkatoverit, joista kaksi syntyperäistä australialaista, leikkimään, etteivät osaisi englantia. Yritin saada heidät tunnelmaan sanomalla aluksi muutamat ohjeet suomeksi. Noista muutamasta suomenkielisestä lauseesta opettajamme kommentoi palautteessaan, että olisi ollut varsin hauskaa, jos olisinkin yrittänyt opettaa ryhmälle suomea, enkä englantia; hän olisi kyllä arvostanut sellaista rohkeaa ratkaisua. No, se kävi mielessä, mutta silti, täällähän opetellaan englannin opettajiksi, siksi en sitä tehnyt.

Viime viikko meni kuin siivillä: kolmena päivänä koulua ja kuntosalia, tiistai ja torstai opiskelua ja pyykin pesua ynnä muuta arkipäiväistä. Maanantaina kävimme taas siellä eräällä klubilla Sepon työkaverin, Jaken, kanssa. Tämänkertinen quiz, tietovisa, koski rugbya. Meidän pöytäseurueemme koostuu aina noista samoista Jaken työkavereista, joten heillä on tietoa hyvin laaja-alaisesti vaikka mistä aiheista. Ja olen huomannut, että siellä ollaan täysillä ja tosissaan mukana, häviäminen ei kuulu asiaan. Kaikkina niinä kertoina, kun me olemme olleet mukana, seurueemme on tullut palkintosijoille (siis 2. tai 3. sija).

Tänään on taas maanantai ja uusi tietovisa tulossa. Saa nähdä, kutsutaanko meidät mukaan vieraiksi. Se on suljettu klubi, jossa pitää olla jäsen, mutta jokainen jäsen voi tuoda mukanaan vieraita. Joka kerta isäntämme (Jake) joutuu täyttämään meistä tiedot klubin kirjoihin ja me saamme pienet pääsyliput todisteeksi siitä, että olemme oikeutettuja olemaan siellä ja ostamaan juomat ja ruoat klubihintaan. Kaikki maksaa siellä paljon vähemmän kuin kaikille avoimissa ravintoloissa tai pubeissa.
Viikonlopun olimme Byron Bayssä. Se on pieni merenrantakaupunki n. 200 kilometriä tästä etelään. Se sijaitsee toisessa osavaltiossa, joka on New South Wales. Brisbane on Queenslandin osavaltiossa. Vaikka matkaa on alle 200 kilometriä, aikaero on tuntia enemmän Byron Bayssä. Ja se taas johtuu siitä, että Queenslandin aluehallitus päätti olla vaihtamatta enää kesäaikaa; täällä on sama aika läpi vuoden, kun taas NSW vielä vaihtaa kesäaikaan lokakuussa ja takaisin talviaikaan maaliskuussa.

Menimme Byron Bayhin bussilla. Matka Brisbanesta sinne kesti kaksi tuntia, ja voin sanoa, että mentiin "melekosta haipakkaa" pitkin moottoritietä pienellä bussilla. Siihen bussiin mahtui ehkä 15 -18 matkustajaa. Yhtään istuinta ei jäänyt tyhjäksi. Matkatavarat laitettiin auton perässä kulkevaan perävaunuun, autoon sisälle ne eivät olisi mahtuneetkaan. Tullessa samalla tavalla: auto täynnä jengiä, vauhtia varmaan vähintään 110 ja bonuksena paluumatkalla satoi kaatamalla. Pikkusen välillä hirvitti. Tie oli kuitenkin varsin vilkasliikenteinen 4-kaistainen moottoritie.

Lauantai oli mitä kuumin ja aurinkoisin päivä. Me kirjauduttiin hotelliin, jätettiin matkatavarat sinne ja lähdettiin tutustumaan ympäristöön. Käveltiin meren rannalla, uitiin aalloissa ja käveltiin lisää. Seppo kuvasi lintuja ja minä bongasin simpukankuoria ja kiviä. :)

Tässä yleisnäkymä suositusta turistikohteesta.

 Seppo bongaa lintuja, taustalla musta "kormorantti".

 Tämän näköisiä ovat Byron Bayn rantakalliot, tuo valkea ei ole lunta, vaan hiekkaa.

 Papukaijat ruokailemassa rantaheinikossa. Niitä oli paljon!

Mari katselee kiviä ja simpukankuoria. Kädessä sandaalit, päällä märkä uimapuku paidan alla.

Sunnuntaina satoi ja ukkosti melkein koko päivän. Taustalla sama ranta maalta päin kuvattuna.

Yritettiin pariinkin otteeseen lähteä kävelemään luontokohteeseen majakalle, mutta joka kerta sade yltyi niin kovaksi, että oli pakko kääntyä takaisin. Kengät on vieläkin ihan märät. Mutta tässä katoksen alla oli tosi kiva pieni ruokapaikka (niitä oli siinä monta erilaista rivissä), jossa söimme herkullisen balilaisen lounaan. Curryä ja mereneläviä. Nam! Tuossa tiskin takana oli paljon erilaista syötävää, mistä sai valita mieleisensä. Hinta oli sama.

That's how the cookie crumbles! (hyvin se meni, oikeesti)

Olipa jännät paikat, kun omia tekemisiä arvioidaan. Huh! 

Perjantaiaamun aluksi Kieran piti oman tuntinsa, jonka aiheena oli "Recount" ja teemana "Halloween". Meillä oli oikein mukavaa olla hänen oppilainaan. Minä opin monta uutta asiaa hänen tunnillaan. Esimerkiksi, että 'kissankulta' on "fool's gold" englanniksi.

Sitten oli Tiaran vuoro opettaa kielioppia puoli tuntia. Hän oli tehnyt paljon töitä puolituntisensa eteen. Ensimmäiseksi tunniksi ikinä se oli hyvin tehty, joskin harjoitukset olivat vähän eri aiheesta kuin kielioppiteoria, "Modals in requests and offers".

Viimeisenä oli minun vuoroni. Hassua kyllä, minua jännitti! Mutta kun pääsin vauhtiin, jännitys unohtui ja olin taas oma itseni. Aikataulu natsasi ja opiskelijat tekivät ahkerasti töitä.

Sain kehut opettajalta mm. hyvästä esimerkistä siitä, miten asiansa osaava opettaja voi napata jonkun oppilaan lauseen ja viedä sen taululle kaikkien nähtäväksi ja selittää siinä olevat kielioppiasiat, vaikkei sitä olisi suunniteltu etukäteen. :)
Tuli hyvä mieli siitä, koska sitä en oikeasti ollut suunnitellut, vaan se tuli ihan itestään.

Mutta kotiin päästyäni mulla olikin tosi kipee maha ja päätäkin särki. Jäi kuntosalillakin käymättä!

Mietin, voisiko se johtua porkkanasta, jonka söin lounaaksi. En kuorinut sitä, pesin vain. Tänä aamuna onneksi olin jo sen verran kunnossa, että voitiin lähteä reippailemaan luontoon. 

Tässä lummelampi.

Ja tässä meren rannan läheisyydessä oleva mäntymetsä. Jää välillä tulvaveden alle, se on osin suolavettä, koska meri tulvii tänne asti. Onneksi ei nyt. Ja onneksi polku on riittävän leveä, että näkee jos käärme yrittää lähelle.

Tämä pöllölapsi oli syötävän suloinen, australianpöllökehrääjä (Tawny Frogmouth).

Tässä sitä alkaa jo vähän harmittaa nää turistit puun alla töllistelemässä.

Huomenna mennään Sepon työkaverin luo kylään. Hänkin on Suomesta.

lisää opiskelusta

Keskiviikkona otin kameran mukaan kouluun jaa sainkin pari otosta, jotka voi julkaista täällä. Luvankin kysyin opiskelutovereilta ja opettajalta. Carmelinalla ei ollut mitään valokuvausta vastaan. Hän varmaan olisi halunnut minun ottavan enemmänkin kuvia.

Varmaan huomaatte, että luokka on pieni, eikä siellä käytettävä rekvisiitta ja teknologia ole ihan sitä alan viimeistä huutoa. TV-ruutu toimii projektorina, tussitaulu muuten opettajan apuna. TV:n alla on tietokoneyksikkö, jossa Office-paketti ja Internet-yhteys; ja siinäpä ne välineet sitten ovatkin. Henkilöt vasemmalta oikealle: korealainen May, Saudi-Arabian Amirah huiveineen, Tiara Brasiliasta, takana seisoo opettajamme Carmelina, Hayeon Koreasta katsoo poispäin, koska ei ollut meikannut aamulla ja  Ngoc Vietnamista.

Kuvakulma taululta luokkaan päin. Ovi ulos luokasta on tuossa oikealla. Pieni luokka ja tiivis tunnelma. Meillä on yleensä mukavaa keskenämme. autamme ja kannustamme toisiamme. Olemme keskustelleet paljonkin opettamisesta omissa maissamme. Vietnamissa ja Koreassa on opetus vielä opettajajohtoista, luennointityylistä pedagogiaa. Ngoc sanoikin, että vanhemmat varmaan haastaisivat hänet oikeuteen, jos hän alkaisi opettaa kevyemmin huumorilla höystäen ja kommunikatiivisellä tyylillä, eikä vaatisi enää yhtä paljon kielioppia ja kirjallisia tehtäviä. Siellä opettaja opettaa ja tenttii, opiskelijat kuuntelevat ja kirjoittavat, eivät niinkään puhu tai ainakaan pidä hauskaa oppiessaan.

Neljäs opiskeluviikko alkoi

Tänään ajattelin keskittyä kertomaan opiskelusta täällä Brisbane College of Australiassa. Neljännen viikon ensimmäinen opiskelupäivä on jo takana, onhan kello täällä jo puoli kolme iltapäivällä.

Neljä viikkoa sitten poikkeuksellisesti tiistaina, koska maanantai oli täällä Labour Day ja vapaapäivä, aloitimme opiskella englanti vieraana kielenä -opettajiksi. Meitä oli neljä naista, jotka aloitimme yhtä aikaa: Tiara Brasiliasta, Ngoc Vietnamista, Hayeon Etelä-Koreasta ja minä Suomesta. Saimme lyhyen intron, meille jaettiin opetusmateriaali ja meiltä kerättiin yhteystiedot sekä sanottiin, että varsinainen opetus alkaa keskiviikkona. Opetusmateriaali sisältää 266 sivua, viisi osiota, joista jokaisesta on tehtävä arvioitava tehtävämoniste, ja jätettävä se opettajalle arvioitavaksi. Sen lisäksi on pidettävä yksi puolen tunnin kielioppitunti ja 3 x 1,5 tunnin opetussessio valitsemastaan aiheesta ennen kuin saa todistuksen ja kurssin hyväksyttyä.
Tiistain koulupäivä kesti jotain max. puoli tuntia.

Keskiviikkoaamuna klo 9 olimme innosta pinkeinä tulossa kouluun. Joitain viikkoja aiemmin olivat aloittaneet Amirah Saudi-Arabiasta ja Anna Saksasta. Joten meitä oli sekalainen joukko naisia kuuntelemassa opettajamme Carmelina Lanza-Volpen (italialaisista vanhemmista, mutta Australiassa syntynyt) aloitusta. Hän on meidän ainoa opettajamme, kolmena päivänä viikossa klo 9-12.30, välissä vartin tauko.
Myös Anna piti meille puolen tunnin kielioppitunnin. Annan oppitunteja olemme nyt kuulleet kolme, sillä hän sai kurssinsa valmiiksi viime viikolla. Amirah tekee vielä niitä pidempiä opetustunteja ennen valmistumistaan. Hän ei ole kovinkaan paljon pidemmällä kuin me neljä muuta. Keskiviikkona kuullaan Amirah'n ensimmäinen pidempi tunti. Minulla ja Tiaralla on perjantaina puolen tunnin kielioppitunnit. Aika paljon on noita opiskelijoiden pitämiä harjoitustunteja verrattuna Carmelinan pitämiin teoriatunteihin, sillä muitakin kokelaita olemme jo kuulleet. Jotkut tekevät tätä kurssia virtuaalisesti, mutta joutuvat tekemään harjoitustunnit livenä, kuten aussipoika Kieran.

Viikko sitten saimme taas uuden opiskelijan joukkoomme, hän on May Etelä-Koreasta. En tiedä hänen oikeaa nimeään, sillä hän esitteli itsensä sanomalla, että May on hänen englantilainen nimensä.
Tämä on 12 viikon opiskelupaketti, joka kiertää koko ajan ja ne, jotka tulevat "kesken", hyppäävät siihen kohtaan, missä muut ovat menossa ja lopulta kaikki ovat käyneet kaiken läpi.

Mulle ei ole vielä selvinnyt, miten Carmelina tekee Tiaran ja minun kanssa 8:ssa viikossa sen, mitä muut opiskelevat 12 viikkoa. Me olemme tulleet kahdeksan viikon kurssille, muut 12:n viikon; materiaali on tasan sama 266 sivua tekstiä, samoin palautettavien tehtävien määrä ja laajuus.

Palautin ensimmäisen arvioitavan tehtävämonisteen Carmelinalle 15.10. Se oli kielioppimoniste, josta sain palautetta viime viikolla, mutta en monistetta takaisin. Ne säilytetään jokaisen omassa mapissa kunnes kaikki osiot ovat valmiita. En tiedä, saanko niitä sittenkään takaisin vai jäävätkö heille dokumenteiksi.

Toinen viidestä arvioitavasta tehtävästä on nyt työn alla. Siinäkin on vielä kielioppiosio ja myös mainitsemani puolen tunnin kielioppitunti sisältyy  tähän tehtäväosioon. Olen ajatellut opettaa vertailuasteet. Puoli tuntia, johon pitää sisältyä myös tehtäviä oikeakielisyydestä ja sujuvuudesta (accuracy and fluency), teoriaosuus ei saisi olla kolmasosaa pidempi; ts. max 10 minuuttia ja loput 20 minuuttia harjoituksia. En ole vielä aloittanut tehdä tuota "tuntia".
Tämä on kyllä oikeasti hyvää harjoitusta minulle, kun en ole vuosiin tehnyt tarkkoja, kirjallisia tuntisuunnitelmia. Huh!

Minusta on mukavaa olla taas opiskelijan roolissa. Valaisevaa, sillä olen jo nyt pudonnut sudenkuoppaan: tehtävämonisteella oli tehtävä, jossa piti täydentää selitykset sanoilla 'phrase', 'sentence' ja 'clause'. No, minähän täydensin osan sanoilla 'subordinate clause' ja 'verbal phrase', Väärinhän se meni tietysti! Vaihtoehdot olivat nuo kolme annettua, vaikka täydennettäviä kohtia oli useampia. Ohje oli selkeä, silti yritin liikaa, enkä tehnyt ohjeistuksen mukaan.

Tässä vähän alkutunnelmia opiskelusta täällä.

Nyt pitää lähteä kuntosalille. Treenit oottaa.

torstai on toivoa täynnä, sanotaan

Oleilu Australiassa alkaa olla puolivälissä. Huhhuijjaa, kylläpä aika menee nopesti. Jotenkin tuntuu, että tuo alkaa olla aika kulunut fraasi, pitänee jättää tästä lähtien mainitsematta koko ajan kulu.

Sepon ottamia kuvia viime viikolopun saarireissulta.
Kuva 1. "Hmmm, täällähän ei olekaan pukukoppia. Mitäs nyt? Menkääs te pojat uimaan, kun teillä on uikkarit valmiiksi jalassa." (ajatuskupla)
Kuva 2. Minä kahlaan, pojat ovat aalloissa.

 Sepon kuvakulma koalasta on parempi. Tässähän sen naama näkyy selvästi.

Nyt on tunnustettava, että välillä on ikävä Suomeen. Siellä on kuitenkin niin kaunista kaikkina vuodenaikoina - ja jokainen niin erilainen, mutta silti kaunis. Olen katsellut FB-kavereiden päivityksiä ruskasta, kuulaista syksyaamuista, marja- ja sienireissuista. Tänä syksynä jäi tuo kaikki väliin. No, eihän kaikkea voi saada, ja onhan täällä paljon muuta sen sijaan. Lämmintä ainakin enimmäkseen. Minua kyllä palelee, jos lämpötila laskee lähelle 20:ta astetta, joten saattaapi olla koettelemus tulla suoraan tammikuun pakkasiin. Pakkanen on vähemmän mukava puoli Suomen talvessa. Kaunista katsella sisällä ollessa, mutta ulos ei aina kehtaisi lähteä kovimmilla pakkasilla.

Tuo koulun käynti on alkanut hieman rassata, kun pitäisi taas pitkästä aikaa osata tehdä tuntisuunnitelmat tarkasti paperille vaihe vaiheelta. En muista milloin olen viimeksi kirjoittanut ihan oikean tuntisuunnitelman paperille. ÄÄK, yleensä minä kasaan tehtävät ja tekstit ja käyn mielessäni läpi järjestyksen ja toimintamallit, joita sitten muuttelen tunnin edetessä riippuen siitä, miten porukka lähtee mukaan minun juttuihin luokassa. Siinäpä vähän "challegea" mulle.
Oikeasti on tosi hyvä kerrata noita perusjuttuja aina välillä, ettei pääse totuus unohtumaan.

Saadakseen kurssin läpi jokaisen on pidettävä puolen tunnin mittainen kielioppiluento ja 3 x 1,5 tunnin oppitunti valitsemastaan aiheesta - fokus kielenoppimisessa, Tehtävien pitäisi harjoittaa opiskelijoiden tarkkuutta ja sujuvuutta kielessä. Vielä eme ole siinä vaiheessa, että joku meistä neljästä yhtä aikaa aloittaneesta olisi päässyt "lauteille". Olemme kuunnelleet ja seuranneet aiemmin aloittaneiden "tunteja" melkein joka kerta.

Viime perjantaina jätin ensimmäisen arvioitavan tehtävämonisteen opettajalle. Kielioppiosio kurssista meni siinä. Saa nähdä, osasinko...

Olen saanut selvitettyä senkin sotkun tuon alennuskortin kanssa. Tutkimukset jatkuu, ja rahat tulee takaisin, jos ennättävät. Nyt minulla kuitenkin on jo se aiemmin puuttunut TTCC-kortti (Tertiary Transport Consession Card), joka on oltava mukana tuon bussilipun ja opiskelijakortin kanssa, jos joku sitä sattuu kysymään. Sillä voin todistaa olevani oikeutettu alennuslippuun julkisissa kulkuvälineissä.

Kaksistaan taas elellään

Niin ne sitten pojat kävi ja lähti! Kyllä pai viikkoa menee muuten nopesti. Tuntuu, ettei juuri mitään ehditty tekemään - paljon jäi vielä nähtävää seuraavaan kertaan. Ronia ehken eniten harmittaa, ettei ne kengurut sattuneet samoille poluille meidän kanssa. Lauaataina käytiin Stradbroken saarella, jossa minä näin ensimmäiset  - ja toistaiseksi ainoat - kengurut. Tällä kertaa ne pysyivät piilossa. Jännää sikäli, että edellisellä kerralla niitä oli monessa paikkaa, monen kokoisia yksilöitä.

No, tällä kertaa keli oli sen verran lämmin, että pääsi uimaan meren aaltoihin. ainakin viikonloppuisin uimarannat ovat hyvin vartioituja. Uimavalvojia oli useita päivystämässä vedessä olijoita.

Näin kohteliaita ovat opastuskyltit täälläpäin maailmaa.

Tuossa keskellä kuvaa istuu yksi uimavalvoja, alhaalla rannalla Ronin takana monta lisää.

Paljon oli uimareita lippujen välissä.

Tässä kuvassa on pienenpieni rapu, joka asuu tuolla kolossa ja työntää noita pieniä santapalloja ulos kolosta. Se oli tosi vikkelä, kun huomasi minut; salamana koloon! Mutta kuvassa se vielä istuu aukon reunalla järjestelemässä santapalloja kauemmas kolosta.

Roni etsii serkkutytöille tuliaisia. :D

Meillä oli Sepon kanssa toisenlainen missio täällä saarella käydessä: Seppo kuvaa lintuja ja minä kukkia ja muita luontoaiheita. Sepon linnut ei nyt pääse mukaan, mutta omia otoksia rannalta tässä muutama.

Jellyfish elikkäs meduusa.

Vein pojat aamulla lentokentälle menevälle junalle. Tuli hieman haikea olo, kun katselin heidän loittonevia selkiään keskusasemalla. 

Asemalta läksin selvittämään matkakorttiasiaa siinä turisti-infossa, josta korttini ostin. 

Sanoivat, ettei tällaista yleensä tapahdu koskaan. On äärimmäisen harvinaista, että matkakortti rekisteröidään jollekin toiselle nimelle. Uskoivat kuitenkin tuolla Translink -firmassa, että en ollut korttia löytänyt, vaan se oli minulle myyty. Laittoivat alulle "investigations", tutkimukset, mitä on voinut tapahtua. Lupasivat mulle rahat takaisin aikanaan... Saa nähdä, ehtivätkö tutkimaan ja palauttamaan minulle kuuluvat rahat ennenkuin täältä lähdetään pois.