Eilen sain viimeisen arvioitavan tehtävän opettajalta. Siinä pitää laatia opintojakso (syllabus) tavoitteineen ja kohderyhmineen, ja suunnitella sisältö viikkotasolla. Sen kimppuun käyn vasta kun olen saanut viimeisen näytetuntini suunniteltua. Tämä näytetunti on tarkoitus pitää ensi maanantaina.
Onneksi tuota opiiskeluaikaa voi venyttää sen kahdeksan viikon päälle.
Jos nyt vähän kritisoin tätä opinahjoni systeemiä, niin ehkä heidän ei kannattaisi ottaa sisään uusia opiskelijoita joka toinen viikko. Systeemistä tulee todella sekava tällä tavalla - ja sitten heillä on vielä verkko-opiskelijat, jotka tulevat pitämään näytetuntinsa "meidän ajalla", ts. täyspäiväiset opiskelijat joutuvat venymään omista näytetunneistaan ja venyttämään omia opintojaan, kun varsinainen opetusaika menee "muiden" näytetuntien pitämiseen.
Meidän ryhmässä on kaksi miesopiskelijaa, jotka tulivat ryhmään muutama viikko sitten. Heidän kahdeksanviikkoisensa loppuisi jouluviikolla, mutta he joutuvat nyt kirimään meitä kiinni vauhdilla, sillä ryhmämme pienenee joka toinen viikko sitämukaa kun saamme tehtävämme tehtyä. Parilla viimeisellä viikolla he ovat kaksistaan jäljellä. Kenelle he sitten pitävät näytetuntinsa? Kumpikaan heistä ei ole koskaan opettanut kenellekään mitään.
Mielestäni meille annettu materiaali (265 sivua + opettajan tunnilla jakamat lisämateriaalit) on valtavan laaja kahdeksan viikon kurssia varten; varsinkin sellaiselle henkilölle, jolle kaikki on uutta, jolla ei ole mitään aiempaa kokemusta opettamisesta tai opettamisen teorioista ja pedagogioista. Tämän havainnon tein, kun seurasin korealaistytön ihka ensimmäistä miniopetustuntia. Opettaminen ei todellakaan ole helppoa aloittelijalle. Siinä tuli henkinen hiki tämän tytön puolesta, teki mieli mennä auttamaan ja neuvomaan, mutta sen sai tehdä vasta palautekeskustelussa. Hänen toinen tuntinsa oli jo huomattavasti parempi! Opettajamme Carmelina antaa hyviä neuvoja ja palaute on hellän tehokasta! Hän ei lyttää ketään, vaan tuo epäkohdat esille ja antaa vinkkejä, miten epäkohdista selvitään paremmin seuraavalla kerralla. Siinäpä meille jokaiselle palautteen antajalle hyvä malli!
Onneksi elämä on muutakin kuin työtä ja opiskelua. Meillä on vapaa-ajalla ollut paljon ohjelmaa sekä viikolla että viikonloppuisin. Opiskelutoverini John (aussi-englantilainen) sanoikin eilen, että meillä on joka viikonloppu enemmän toimintaa kuin hänellä koko vuoden aikana. Täällä ihmisillä on tapana kysellä, miten viikonloppu meni.
Maanatai-iltaisin olemme käyneet Sepon työkaverin Jaken kanssa triviassa Sherwoodin veteraanikerholla. Siitä kerroin ensimmäisen vierailumme jälkeen tarkemmin. Yleensä meidän ryhmä voittaa joko ekan tai vähintään kolmannen palkinnon. Joka kerta on jotain voitettu! Eilen olimme voittajia ja saimme valita palkinnon ekana: 12 kpl viinilasipaketti, joka jaettiin osallistujien kesken.
Kuntosalilla käymme joka viikko ma-ke-pe iltapäivällä tai ainakin muutamana noista päivistä, jos emme kolmea kertaa/vko. Onpa joskus käyty myös viikonloppuna, sinne kun pääsee 24/7 omalla avaimella.
Perjantai-iltana käytiin eka kertaa teatterissa. Kyseessä oli musikaali Avenue Q. Se oli nuorten teatteria, jossa pääosissa olivat nuket tyyliin Sesame Street, jos olette nähneet, tai vähän niinkuin Muppet show oli "männä vuosina". Välillä oli hankala päättää, seuraako ihmistä sen nuken vieressä laulamassa ja liikuttamassa nukkea, vaiko sen nuken naamaa ja käsiä. Teema oli hyvä ja ajankohtainenkin: Ennakkoluulot ja itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on.
Lauantaina kävimme koko päivän retkellä jo tutuksi käyneellä North Stradbroken saarella. Sää oli mitä parhain ja merivesi lämmintä. Kierrettiin taasen se sama näköalapolku kuten aiemmillakin kerroilla. Tällä kertaa nähtiin kenguruja, pieni ruskea hai (1,5 -2 m), mantarauskuja ja delfiinejä sekä tietysti kilpikonnia. Kävelyretken jälkeen käytiin meressä uimassa. Sepolla oli oma snorkkeli mukana ja hän viihtyi vedessä hieman kauemmin kuin minä, joka vaan otin vastaan valtavia aaltoja ja uin niiden mukana kohti rantaa. Sitä ei meitsi kovin kauan jaksa...
Joka kerta on myös syöty fish n'chipsit. Nam! Hyvää!
Sunnuntaina oli pilvinen päivä ja siksikin tosi otollinen sisätiloissa oleskeluun. Menimme siis Brisbanen keskustaan ja siellä Taidemuseoon. Taidemuseon kahvilassa sain parhaimman makuista kahvia pitkään aikaan. Täällä juodaan murukahvia enimmäkseen. Meilläkään ei ole muuta täällä asunnolla kuin murukahvia. Tosi harvassa paikassa kotejakaan on kahvinkeitintä. Niillä taitaa olla niitä espresso- ym keittimiä, joita Suomenkin TV:ssä mainostetaan.
Mutta Taidemuseon kokoelmat olivat varsin vaatimattomia moneen Euroopan kaupungin taidetarjontaan verrattuna.
Tämä on Taidemuseon edestä otettu kuva cityyn päin. Mietipä, jos meidänkin pajut kukkisivat näin.
Sama paikka. Tässä istumme penkillä syömässä banaania. Ihan kivat näkymät kaupungille päin, Brisbane-joki välissä.
Aboriginaalien lippu (taustalla oleva musta-kelta-punainen) on myös Autralian virallinen lippu sen meidän tunteman sinisen tähtilipun lisäksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti