eteläsaarella

 Tämä on sutikukkapuu, jota kutsutaan joulupuuksi siellä, koska se kukkii joulun aikaan. Kukkien nektari on kovasti tämän tui-linnun herkkua. Nämä kuvat ovat kylläkin vielä Pohjoissaarelta, Kapitilta.

 Piti ottaa kuva simpukankuorista, kun niitä ei saanut kerätä tuolta luonnonsuojelualueelta.

Tiet ovat kapeita ja mutkaisia, eikä piennarta juuri lainkaan. Rantatiellä toisella laidalla vielä jyrkkä pudotus joko laakson pohjalle tai suoraan mereen. En saanut kunnon kuvaa näistä jyrkkyyseroista tai henkeäsalpaavan kauniista maisemista.

Tässä alemmassa kuvassa ollaan jo kalastusretkellä Nelsonjärvillä. Tuon kaatuneen puun etualalla (suht keskellä kuvaa oikealla tummempi viiru vedessä) näkyy suuri taimen, jota Seppo ei saanut ylös, vaikka kokeili monta eri perhoa.

 Tässä ollaan Nelsonin kaupungissa matkalla takaisin Pictoniin. Jari on jätetty lentokentälle.

 Nämä maisemat ovat Pictonin satamasta

 Näin kaunis auringonlasku autolautalta kuvattuna matkalla takaisin Wellingtoniin.

NZ highlights, Uuden Seelannin huippuhetkiä

Nyt olen ollut kotona jo kaksi yötä. Hyvin nukuttaa, vaikka olenkin herännyt kolmen maita ja valvonut pari tuntia molempina öinä. Tästä päivityksestä saattaa tulla pitkä ja se on viimeinen tätä laatua.

Vietimme siis joulukuun kaksi viimeistä viikkoa Uuden Seelannin ihmeellisessä maailmassa. Siellä kaikki on niin kaunista! Ei mitään myrkyllisiä käärmeitä tai hyönteisiä, on ihanaa voida kulkea vapaasti pitkin poluja pelkäämättä.

Lento Wellingtoniin lähti 14. päivä ja jo alkumetreillä meinasi mennä usko koko matkaan: Virgin Airlines ei ymmärrä, että jollakin voi kutsumanimenä olla toinen annetuista nimistä. Koska minä olen passissa Liisa Marita ja lippuni oli varattu Maritan nimellä, jouduin maksamaan uuden lipun kirjoittamisesta AUS $600. Ne jo vähän pelottelivat, että joudun ostamaan ihan uuden lipun ja maksamaan siitä yli $1000! Huh, huh, jos niin olisi käynyt, olisin varmaan jäänyt Brisbaneen. No, tuolla $600:lla sain lentokoneessa ruokaa, kun Seppo ei saanut mitään sillä omalla halpalipullaan.

Olimme Wellingtonissa puolen yön jälkeen ja majoituimme hotelli Waterloohon. Se on aikoinaan ollut loistohotelli; kuningatar Elisabet II yöpyi siellä kruunajaismatkallaan 50-luvun alkupuolella. Nykyään loiston päivistä ei ollut paljoakaan jäljellä ja osa hotellista oli "backpackers" motellina.

 Näin sievä oli huoneemme hotelli Waterloossa. Siellä oli viileää Brisbanen helteisen, nihkeän ilmaston jälkeen. Hyvin nukutti, sillä peitto oli tosi lämmin.

Aamulla jatkoimme junalla matkaa Waikanaun kaupunkiin ja siellä B&B majoitukseen. Majoittajamme haki meidät asemalta, kun olin soittanut hänelle tuloaikamme. Käytiin myös kaupassa ruokaostoksilla hänen kanssaan.

Tässä seison rinteessä taustalla mökkimme, joka oli talon rouvan ateljee. Hän oli taidemaalari ja todella innokas puutarhuri. Niiden puutarha oli todella kaunis ja hyvin hoidettu.

Tässä mökkimme takapihalta freesiat kurkkii pensasaidan lomasta.

Rouvalla oli myös hyötypuutarha, josta olisimme saaneet ottaa, mitä tarvitsemme ruoanlaitossa. Penkit oli rajattu puksipuupensailla. Talon nurkalla oli sitruunapuu, jossa oli kypsiä sitruunoita.
Aamiainen oli todella maittava ja runsas! Herkullista. Sen voimin jaksoi pitkälle iltapäivään.

Vuokrasimme polkupyörät ja ajelimme niillä parina päivänä pitkin jokivartta ja vuoristoteitä. Siellä tiet ovat joko ylä- tai alamäkiä, ei juurikaan tasaista. Otti voimille välillä ne nousut! Näyttää tasaiselta, mutta nousee koko ajan sillai sopivasti.

Seppo kävi yhtenä iltana yksin perhokalassa (minä en jaksanut lähteä polkemaan enää metriäkään sinä päivänä) ja saikin ison taimenen sieltä kaupungin läheltä Waikanaujoesta, kosken alapuolelta. Aiemmin päivällä olimme nähneet taimenten uivan joessa. Vesi on siellä niin kirkasta, että kalat näkyivät selvästi.

Taimenen Seppo antoi isäntäväelle. He olivat siitä kovasti mielissään, sillä talon isäntä ei ollut itse onnistunut saamaan kalaa siitä joesta, vaikka on asunut siellä melkein koko ikänsä.

Viimeisenä iltana saimme olla mukana rosvopaistilla. Isännän patikointiryhmä (n. 30 henkeä pariskuntia) tuli piknikille/nyyttikesteihin talon alapihalle.

Tässä poltetaan tulta kuopassa, jonne lihat ja vihannekset laitettiin paistumaan. Liha oli peuraa, kania, lammasta ja kanaa. Vihannekset kumaraa (maorien vastine bataatille), kaalia, sipulia ja porkkanaa. Oli todella herkullista. Harmi vain, että kesken ruokailun alkoi sataa ja kemut siirtyivät sisätiloihin. Me lähdettiin Sepon kanssa omaan mökkiin sadetta pitämään ja jäätiin ilman jälkiruokaa.

Uusiseelantilaiset kutsuvat itseään nimellä "kiwis". Kiwit ovat kuulemma kovin rauhaa rakastavia, arkoja ja hiljaisuudessa/yksinäisyydessä viihtyviä ihmisiä. Kovin moni selitti innoissaan tuota "hangi"-perinnettä, he kyselivät, ollaanko koskaan nähty tai koettu mitään yhtä hullua kuin tämä. Muutama taisi melkein pettyä, kun kerroin Suomessa olleeni mukana rosvopaistin teossa kerran juhannuksena- ja että rosvopaiti on varsin samanlainen tapa valmistaa ruokaa kuin tuo "hangi".

Isäntäväki vei meidät satamaan samalla, kun läksivät saamansa taimenen kanssa Wellingtoniin tyttärensä luo sitä savustamaan. Meidän seuraava kohteemme oli Kapiti-saari ja sen ihmeellinen alkuperäinen luonto. Kurkkuni alkoi oireilla jo aamulla, mutta jaksoin kävellä koko päivän ja vielä illalla pimeän tultua, kun läksimme bongaamaan kiwilintuja. Yhden onnistuin näkemään, tosin vain vilaukselta, kun ne ovat niin nopieta ja arkoja yöeläimiä.

Ennen yökävelyä söimme herkullisen illallisen maistuvine viineineen/oluineen. Siinä samalla tutustuimme muihin retkeläisiin: yksi hollantilaispriskunta ja loput uusiseelantilaisia nuorempia pareja.

Kapiti-saarella oli telttamajoitus. Tilava parisänky ja hieno kuisti etualalla. Olin kuumeessa täällä ja Seppo keksi uuden niksin Niksi-Pirkkaan lähetettäväksi: "Ota telttaretkelle mukaan kuumeinen tyttöystävä, niin sinua ei palele yhtään." Kiwilinnut tepastelivat yöllä telttamme ulkopuolella; ne kuuluivat, mutteivät näyttäytyneet. Elämys oli kuunnella sisällä teltassa sen ulkopuolella kuuluvia yön ääniä.

Aamulla saimme tuhdin aamupalan ja jatkoimme veneellä matkaa saaren keskiosaan, jossa olisimme voineet kävellä ylös saaren korkeimpaan kohtaan. Kuumeeni takia jätimme patikoinnin ja vuorikiipeilyn väliin ja bongasimme saaren lintuja rantamaisemissa. (Kuvat linnuista ym:sta ovat Sepon kamerassa Kuopiossa.)

Pääsimme yhden nuoren parin kyydissä Wellingtoniin, emmekä tarvinneet matkustaa junassa takaisin Waterloo -hotelliin, jossa vietimme seuraavan yön. Saimme eri huoneen tällä kertaa ja ilmakin oli lämmennyt, joten myös huoneessa oli ihanan lämmintä.

Seuraavana päivänä sain ajan lääkärille, joka antoi minulle 10-päivän kuurin antibioottia ja Panadol-reseptin, koska ei voinut näkemällä sanoa, oliko tulehduksen aiheuttaja bakteeri vai virus. Hän neuvoi minua näin:"Jos antibiootti auttaa, se on bakteeri, jos ei, syö Panadolia kivun lievitykseen." Kuuria ei saanut jättää kesken. Kolmannen pillerin jälkeen kurkku oli parantunut melkein entiselleen.

Illalla hyppäsimme autolautalle, joka vei meidät eteläsaarelle, Pictoniin. Olimme perillä hotellissa myöhään ilalla. Ensimmäinen ajatus huoneeseen tultua oli, että onpa täällä lämmintä ja kotoista.

Tämä kuva on Pictonin hotellin olohuoneesta. Siellä piti tehdä itse aamupalansa. Keittiössä oli kaikki periaatteessa valmiina, mutta kahvi piti itse keittää ja pöydällä oli lappu: "huuhtele astiat käytön jälkeen".

Aamulla kävelimme matkatavaroinemme autovuokraamoon ja läksimme ajaen hakemaan Sepon ystävää, Jaria, Nelsonin lentokentältä. Jari oli lentänyt aamulla Aucklandista, jossa hän asuu ja tekee töitä siellä Aucklandin yliopistolla. Kun saimme Jarin kyytiin läksimme kohti Nelson Lakesiä, jonne oli vajaa 200 kilometriä Nelsonin kaupungista.

Viimeinen Australia-viikonloppu lähestyy

Maanantaina lennämme Uuteen-Seelantiin ja sitten on tämä australiapätkä eletty minun osalta. Vähän jo tuntuu haikealta, vaikka en minä tänne millään haluaisi lopullisesti jäädä asumaan.

Niin hassulta kuin se tuntuukin, niin olen ystävystynyt ja tutustunut täällä moniin tosi mukaviin ihmisiin. Onpa joitakin "rutiinejakin" saatu luotua, kuten maanantai-illan Trivia. Näiden triviasta tuttujen ihmisten kanssa olimme eilen saunomassa. Ketju menee näin: Sepon työkaveri Paxy on naimisissa Mariannen kanssa, jonka vanhemmat muuttivat tänne jo ennen lastensa syntymää. Ainakin Marianne on syntynyt täällä. Hänellä on neljä siskoa ja kaksi veljeä, joista yhtä veljeä lukuunottamatta kaikki asuvat täällä Australiassa. Yksi veli pitää Töölön sikarikauppaa...
Mariannen vanhemmat olivat aloittaneet aikoinaan tavan kutsua kaikki lapset perheineen saunomaan heille yhtenä iltana viikossa. Tätä perinnettä on sittemmin jatkanut Mariannen sisko miehineen. Mieskin on Suomesta tänne muuttanut ja myös miehen vanhemmat asuvat täällä nykyään. Siispä joka torstai-ilta he kokoontuvat Marianne siskon luo saunomaan ja syömään, juhlimaan synttäreitä ym juhlan aiheita. Ja välillä sinne pääsee myös kavereita, kuten me eilen.

Perheestä oli eilen saunaillassa Mariannen vanhemmat, kolme siskoa ja yksi veli, talon omistajien tytär lapsineen ja tietenkin kotona asuvat lapset, yhdellä pojista (en tiedä kenen lapsi  hän oli) oli 25-vuotissyntymäpäivä eilen. Pari muutakin nuorta sai lahjan, koska heilläkin on tässä lahiaikoina synttärit. Jokaisella taisi olla oma koira tai kaksi, Jack Russeleita enimmäkseen, yksi pentukoira, joka näytti Airedalen terrieriltä, mutta pienempi versio, en enää muista rotua... Stellan näköinen koira oli uros, Nipa ja Stella-niminen koira muistutti enempi Nappia. :)

Tämä on Stella.

 Ja tässä Nipa emäntänsä sylissä. Hän muistutti hyvin paljon Burtsoffin Satua olemukseltaan ja eleiltään sekä ilmeiltään.

Terassi oli todella tilava, taustalla Marianne tyttärensä Eleanooran kanssa. Saunapuhdas punaposki...

Sauna oli rakennettu takapihalle ja muistutti ulkoapäin vaatimatonta mökkisaunaa. Löylyä riitti ja suihkukin oli, sekä uima-allas. Varsin ylellistä minusta. Talossa oli iso terassi ja siellä kaikki mahtuivat syömään sulassa sovussa, osa porukasta saunoi ja ui altaassa, kun osa porukasta istui terassilla nautiskelemassa ruoasta ja illan ihanasta viileydestä hiostavan kuuman päivän jälkeen. Taustalla jyrisi ja salamoi, vähän taisi sataakin jossain välissä. Vaikuttavaa.

Ruoaksi saatiin kotitekoista pizzaa. Jokainen oli tuonut oman makunsa mukaisia täytteitä ja niitä pizzoja tuli uunista sopivin väliajoin paljon ja erilaisia, jokainen siivutettu pieniksi annospaloiksi. joku heistä oli paistanut joulutorttujakin, ja mutakakkua ja mulperipiirakkaa, joka maistui karhunvatulta.

Minusta oli hauskaa kuunnella heidän puhettaan, Osa puhui melkein vain englantia, mutta välillä he puhuivat vanhemmilleen ja isovanhemmilleen sanan tai kaksi suomea, jonkin lauseen suomeksi ja sitten taas englantia. Neljäs sukupolvi (3-6 vuotiaat tyttö ja poika) puhuivat vain englantia, mutta isomummo ja -pappa olivat mummo ja pappa, omia isovanhempia he kutsuivat etunimistä väännetyillä lempinimillä.

Hetken aikaa talon isännän kanssa keskusteltuaan Sepolla ja isäntä-Pertillä löytyi yhteisiä tuttuja Suomesta. On varsin hauskaa, että maailma on niin pieni!

poinsiana ja plumeria

Tämä punaisena kukkiva puu on nimeltään poinsiana  tai tarkemmin royal poinciana [Caesalpinia pulcherrima] 

 
 Tämä on temppelipuu, näitä on monenvärisiä. Ovat oleanterien sukua.

Täysikuu viikko sitten.

kiitollisuus

Tämän päivän pohdintana on kiitollisuus. Olen miettinyt varsin syvällisiä tämän aamun jälkeen, kun tässä pari viikkoa majaillut hollantilaispariskunta muutti vuokraamaansa omakotitaloon. Eilisen päivää he siivosivat taloansa ja mies vei täältä ruokatavaroita ynnä muuta pitkin päivää. He tulivat kitenkin vielä tähän yöksi - ja syykin selvisi aamulla. Talo, jonka he vuokrasivat oli ulkoa päin mukavan näköinen, mutta siellä olikin valtavasti torakoita ja ilmeisen siivoton kämppä, kun koko päivän siivosivat tyhjää asuntoa. Täällä torakat on sellasia viisisenttisiä, ainakin.

Menin tuonne alas heidän seurakseen aamulla ja rouva sitten lopulta purskahti itkuun kertoen koko tarinan. He ovat täällä, koska heidän täällä asuva poikansa on kuolemaisillaan. Aussivaimo ja kolme lasta, josta nuorin on miehen oma, vanhemmat naisen entisiä.
He tulivat tänne ollakseen pojan luona viimeiset ajat, mies lähte kotii aiemmin, mutta nainen jää tänne loppuun asti. Monta asiaa on mennyt huonosti: molemmat saivat valtavan yskän heti tultuaan, ovat vieläkin vähän kipeitä, talo oli pettymys, pojasta on iso huoli.

Siksi olen miettinyt, että minulla on kaikki asiat todella hyvin, mutta en ehkä muista olla kiitollinen näistä hyvistä asioista. Hurjan helposti tulee naristua, että lämpötila on asteen pari liian kuuma tai kylmä, vaatteet ei istu ja vesi maistuu kloorilta. Ja mitä näitä nyt onkaan!

Nyt lähden kuntosalille! Kiitollisena, että olen terve ja mulla on kaikki asiat muutenkin hyvin.

Kesän toinen päivä

Eilen alkoi virallinen kesä tällä puolen palloa, samalla alkoi minun "kesäloma".
Iloinen uutinen tähän päivitykseen on, että sain kurssini suoritettua ihan aikataulussa ja menestyksekkäästi.
Tänään hain todistuksen henkilökohtaisesti opinahjostani, ja jäin samalla kuuntelemaan paria näytetuntia; ihan vaan mielenkiinnosta. Olikin oikein mukavaa istua siellä ilman paineita. Näytin jokaiselle luokassa istujalle todistustani, koska ajattelin sen olevan hyvä kimmoke tehdä lujasti töitä oman samanlaisen saamiseksi.

Hassua, miten minä olenkin sellainen tyyppi, joka kiintyy kaikkiin ihmisiin, joiden kanssa viettää pari päivää pidemmän ajan. Tuntuu niin vaikealta ja haikealta olla menemättä opiskelemaan enää.

Facebookissa on Ngocin (lausutaan Nokin) ottama kuva minusta ja todistuksesta. Tähän laitan pelkän todistuksen. Ristiriitaista, mutta täytyy sanoa, että tuntuu mukavalta. Ihan kuin olisin saavuttanut jotain suurempaakin. Ristiriitaista siksi, että en luultavasti tapaa enää ketään opiskelutovereistani, vaikka vaihdoimmekin yhteystietoja - ja siksi että nyt tuntuu niin ikävältä jättää heidät ja samalla mukavalta, kun itse on saanut opinnot valmiiksi.

Eilen istuin kotona ja kirjoitin joulukortteja. Australiassa tykätään laittaa kaikki asiat monenkertaiseen pakkaukseen. Kuten nämäkin kortit. Muovipakkaus, jossa muoviin pakatut kortit, niin turhaa.

Täällä sataa parhaillaan vettä ja on todella harmaata.
Istuin bussissa matkalla kotiin ja katselin ulos bussin ikkunasta, maisema näytti niin kotoisen kylmältä ja harmaalta. Ajattelin, että onpa kylmä (busseissa on todella tehokas ilmastointi), mutta kun astuin bussista ulos, vastaani tulvahti kuuma ilma, varmaan 10 astetta bussin lämpötilaa enempi. En ole vieläkään tottunut siihen, on vaan niin kummallista.
Sama ilmiö toistuu joka kerta, kun tulet ulos tavarataloista tai elokuvateatterista: ulkona kuuma, sisällä viileää.

Käytiin sunnuntaina elokuvissa jo toistamiseen, ja ihmettelimme yhä edelleen paikallisten tapaa käydä elokuvissa:salista voi poistua kesken kaiken hakemaan lisää olutta, viiniä tai mitä hyvänsä tiskin takana myytävää tuotetta.
Elokuvaliputkin ostetaan baaritiskiltä samalla kun tilataan juomat ja popkornit. Ja täällä vaikuttaa olevan erilaisia kampanjoita, sillä molemmilla kerroilla on ollut tarjous "2 lasia kuohuvaa ja suuren suuri pahvikulho popkorneja", $20.

Menimme elokuviin "hyvän sään aikaan", mutta ulos tullessamme Brisbanen ylle oli tullut valtava ukkoskuuri. Vettä tuli taivaan täydeltä ja salamat välähtelivät tiuhaan tahtiin jyrähdysten saattelemana. Meillä oli mukana vain pieni käsilaukkuversio sateenvarjosta, joten pyrähdimme elokuvateatterin vieressä olevaan grilli-/hampurilaisbaariin. Pääsimme sinne kastumatta. Seinälle oli maalattu "jo vuodesta 1886", ja voinpa sanoa, että hampurilaiseni oli tosi maittava, pihvi oli ihan oikeasta lihasta tehty ja salaatit tuoreita ja rapeita.  - Sadekin oli lakannut, kun olimme saaneet syötyä. Kotimatkalla junassa ja sitten vielä bussissa ihailimme nopeasti hämärtyvää iltaa ja taivaanrannalla menevää ukkosrintamaa, mikä valoshow!

joulun odotusta palmujen katveessa

Kovasti täälläkin joulua laitellaan. Kaupat aloittivat joulukrääsän myynnin jo lokakuussa. Muutama viikko sitten Brisbanen kauppakatu Queen Street sai ensimmäiset jouluhahmonsa. Tässä yksi hahmoista tältä aamulta puoli yhdeksän maissa.

 Kuusikin on jo tuotu torille, sillä täällä on ensi perjantaina joulun avajaiset.

Tänään oli Amirah'n (huiviin pukeutunut) viimeinen tunti ja me halusimme yhteiskuvan, jossa myös opettaja (taaimmainen oven suussa) on mukana.
Tiara (letti oikealla olkapäällä) lähtee Brasiliaan lauantaiaamuna. Minulla on viimeinen tunti maanantaina ja Ngocilla (seisoo opettajan edessä) keskiviikkona. Eipä jäljelle sitten jääkään kuin korealaiset May ja Hayeon sekä John ja kuvasta puuttuva Josh.

Otin tänään kuvia myös kadun varrelta kauppareissulla. Jotkut asukkaat ovat aloittaneet kilpakoristelun. Tämän talon ympärillä oli vieri vieressä jouluvaloja ja jouluaiheisia kuvioita.

Kadun toisella puolella tyydyttiin pelkistetympään tyyliin. Pitäisi varmaan käydä pimeällä katsomassa, kumpi piha loistaa enempi.

Ja sitten vielä muutamat kukkakuvat. Tämä on iso puu täynnä näitä.

 Tämä on köynnöskasvi. Kukat ovat minun kämmentä suuremmat.

 Tämäkin on punainen puu kukassa, lehdet tulee, kun kukat kuihtuu. Monilla näistä kukinta jo ohi.

Nämä kukat ? /marjat muistuttaa pihlajanmarjoja, mutta väri on jotain ihan muuta.

 Tämä saniainen on varmaan kolme metriä korkea. Löytyy Beryl Robertsin puistosta tässä lähellä.